Eilinen päivä oli kyllä kunnon ''rahaa palaa''-päivä, sillä aloitettiin päivä Euroopan pisimmällä ostoskadulla (1,1 km) ja käytiin shoppailemassa mm. Urban Outfittersillä ja New Yorkerissa. Oli tosi lämmin päivä ja ihmistä oli melkein liikaakin liikenteessä, kun tuntui, ettei eteenpäin meinannut päästä ollenkaan. Jossain vaiheessa alkoi olla jo niin kuuma ja uupunut olo, että päätettiin käydä viemässä ostokset kotiin. Kotona lepuutettiin jalkoja hetki, ennen kuin suunnattiin kohti bussipysäkkiä, josta sitten jatkettiin bussilla kohti keskustaa ja maailmankuulua Tivolia!
Tivolissa mentiin aivan ensiksi syömään hampurilaiset (jotka oli aika pettymys) jonka jälkeen kierreltiin ympäriinsä ihastelemassa aluetta. Siellä oli niin paljon katseltavaa kaikkea upeista kukista, rakennuksista, laitteista ja kojuista vapaana vaeltelevaan riikinkukkoon. Yritettiin saada siitä kuvaa, mutta se oli sen verran näppärä kaveri, ettei siitä oikein ehtinyt hyvää kuvaa saada. Löydettiin myös näyttämölava, jossa oli meneillään joku teatteriesitys. Mentiin Tivoliin vasta seitsemän aikoihin, joten parasta oli se, että ehti tulla pimeää, ennen kuin lähdettiin kotiin. Pimeällä Tivoli vasta upealta näyttikin kaikkine valoineen! Kymmenen aikoihin siellä alkoi vielä soittaa joku tanskalainen bändi, jota sitten seurailtiin jonkin aikaa ennen kotiinlähtöä. Hattaraakin oli aivan pakko saada, siitä kun tulee aina aika mukavan nostalginen olo.
Nyt hirveästi kuvia:
Tänään ollaan otettu rennosti aika pitkälti kotosalla, koska tänään oli taas kylmä, sateinen ja tuulinen päivä. Kokkailtiin sentään itse pihvit maustevoilla ja käytiin illalla Christianiassa Science & Cocktails-tapahtumassa. Mentiin ensin metrolla Christianshavniin, josta seikkailtiin itse vähän kyseenalaista reittiä pitkin kohti tapahtuman järjestyspaikkaa. Lopulta saavuttiin ulkoapäin vähän ränsistyneen tiilirakennuksen luo, jonka seinillä oli graffiteja, mutta sisältäpäin rakennus oli hieman teatterimainen. Tilan perällä oli myös baaritiski, mistä sai viiniä ja erilaisia drinkkejä, Tapahtuman pointti oli kuitenkin englanninkielinen luento onnellisuuden neurotieteellisistä syistä (The joyful mind: the neuroscience of pleasure and happiness). Luento alkoi kahdeksalta ja oltiin paikalla jo ennen seitsemää, että saatais hyvät paikat, mutta sateesta huolimatta ihmisiä oli tullu sen verran paikalle, että jouduttiin istumaan takana, eikä oikein nähty mitään. Jännä kokemus silti, Christiania paikkana oli kyllä aika kamala, eikä siellä kyllä pimeällä huvittais liikkua. Sen sijaan päiväsaikaan olis ehkä kiva käydä pyörähtämässä uudelleen, on se kuitenkin sen verran mielenkiintoisen oloinen paikka.
Nyt väsyttää jo aika paljon, joten laitetaan nukkumaan. Kuullaan!
-Mari & Jenni
No comments:
Post a Comment